Asiakastarina

Niki Blomberg hakee kiekkomestaruutta korjatulla katseella: “Näen kentällä paremmin kuin koskaan”

Niki Blombergin viime kausi toi Mestiksestä runkosarjan voiton, mutta pudotuspelit päättyivät ensimmäiselle kierrokselle. Alkavaan kauteen joukkue on vaihtunut Hermeksestä Jokipoikiin ja ainoa tavoite on mestaruus, jota lähdetään hakemaan laserleikkauksen keventämällä taakalla.

Niki Blomberg hakee kiekkomestaruutta korjatulla katseella: “Näen kentällä paremmin kuin koskaan”

“Pitkät pelimatkat sekä piilolinssien säätäminen bussissa ja pukukopissa olivat selkeä rasite. Jäähallien kuiva ilma on raskas kaikkien silmille. Vaikka piilolinssien kanssa näki ihan hyvin, silmät alkoivat olla aika kuluneet kauden päätteeksi”, sanoo 23-vuotias puolustaja.

Mestiksessä pelejä on kauden aikana kaksi tai kolme viikossa. Harjoitukset huomioiden ainoa lepopäivä on sunnuntaisin. Kova tahti ei haittaa, etenkin kun näkökyky on uudella tasolla. “Minulla ei ikinä ole ollut piilolinsseissä hajataiton korjausta, koska se teki niistä entistä paksummat ja epämiellyttävät käyttää. Nyt leikkauksen jälkeen näen kentällä paremmin kuin koskaan”, Blomberg iloitsee.

Helppo leikkaus ja nopea palautuminen mahdollistavat toimenpiteen vaikka kauden kynnyksellä

Neljävuotiaasta asti jääkiekkoa pelannut Blomberg on ehtinyt katsella kiekkoa apuvälineiden läpi lukiosta saakka. Seitsemän vuotta mentiin piilolinssien kanssa, joiden rinnalle hankittiin myös silmälasit.

Leikkauspäätöksen jälkeen tekijä löytyi tuttujen suosituksella. Toimenpide ajoitettiin loppukesään. Smile-leikkaus sujui odotetusti ja elokuussa alkavan Suomen Cupin peleihin pääsee katse kirkkaana, Mestis käynnistyy syyskuussa.

“Smile-leikkaus oli helppo, näkökyky oli kunnossa jo seuraavana päivänä. Aluksi tuntui kuin olisi pieni roska silmässä, mutta sekin katosi täysin viikon sisällä”, Blomberg muistelee.