Palvelut ja hinnasto

Kaihileikkaukset

Kaihi eli harmaakaihi tarkoittaa silmän linssin eli mykiön samentumista. Tämä on ikään liittyvä ilmiö, ja sen yleisyys johtuu siitä, että ihmisten elinikä on pidentynyt. Kun mykiö samentuu, se päästää vähemmän valoa lävitseen ja sumentaa näköä.

Kaihin oireita voi olla lisääntynyt valon tarve, värien muuttuminen, häikäisy, sopivan silmälasivahvuuden muuttuminen ja näön epätarkkuus. Kaihi kehittyy tavallisimmin hitaasti, jolloin muutoksia ei välttämättä huomaa kovin hyvin. Toisaalta jo alkavakin kaihi voi häiritä näkemistä tuntuvasti.

Kaihi kehittyy iän myötä lähes kaikille, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Kaihin kehittymistä ei voi millään estää tai hidastaa. Ainoa hoitokeino kaihiin on leikkaus. Kaihileikkaus on toimenpide, jossa oma samentunut linssi vaihdetaan kirkkaaseen uuteen muovilinssiin. Samentunut linssi poistetaan ultraäänilaitteella, ja muovilinssi sijoitetaan silmän sisään samaan paikkaan missä alkuperäinen linssi oli. Leikkaus tehdään pintapuudutuksessa, eli silmä puudutetaan silmätipoilla. Leikkaus kestää tavallisimmin 10-15 minuuttia, ja leikkauksen jälkeen pääsee pian lähtemään kotiin. Näkö on useimmiten kirkas jo leikkausta seuraavana päivänä. Leikkauksen jälkeen on mahdollista nähdä tarkasti jopa ilman laseja kauas, lähelle tai sekä että, riippuen silmän ominaisuuksista ja silmään laitettavan linssin vahvuudesta ja tyypistä. Kerromme vaihtoehdoista ja valitsemme yhdessä kullekin potilaalle ja silmälle parhaiten sopivan linssin.

Meillä pääset kaihileikkaukseen kun haluat. Tapaat kirurgisi ennen ja jälkeen leikkauksen, ja hänen kanssaan voit leikkausta ennen keskustella toiveistasi ja tarpeistasi näkösi suhteen. Näin saadaan valittua juuri sinulle paras linssiratkaisu.

  • Kaihileikkaus yksitehoinen linssi, 1 silmä 1490 - 1590 €
  • Kaihileikkaus yksitehoinen tai hajataittoa korjaava linssi, 1 silmä (sisältää tarvittaessa lasertarkennuksen) 2090 €
  • Kaihileikkaus monitehoinen linssi, 1 silmä (sisältää tarvittaessa lasertarkennuksen) 2695 €
  • Kaihileikkaus monitehoinen hajataittoa korjaava linssi, 1 silmä (sisältää tarvittaessa lasertarkennuksen) 2995 €
  • Jälkikaihin YAG-laserhoito 1 silmä 390 €
  • Voit maksaa hoidon myös osamaksulla! Lue lisää ›
Kaihileikkauksia Silmäsairaala Valossa tekevät:

Ilpo Tuisku

Lääketieteen tohtori
Silmäkirurgi

Katso lääkäriprofiili ›

Antti Riikonen

Lääketieteen lisensiaatti, FEBO

Katso lääkäriprofiili ›

Mika Harju

Lääketieteen tohtori
Silmätautiopin dosentti
Apulaisprofessori
Silmätautien erikoislääkäri

Katso lääkäriprofiili ›

Nina Lindbohm

Lääketieteen ja kirurgian tohtori
Silmäkirurgi

Katso lääkäriprofiili ›

Olli Wetterstrand

Lääketieteen lisensiaatti, silmätautien erikoislääkäri

Katso lääkäriprofiili ›

Pasi Allinen

Lääketieteen lisensiaatti
Silmäkirurgi

Katso lääkäriprofiili ›

Petteri Ylinen

Silmätautien erikoislääkäri

Katso lääkäriprofiili ›

Raimo Uusitalo

Lääketieteen tohtori
Silmätautien erikoislääkäri
Silmäkirurgian erikoispätevyys

Katso lääkäriprofiili ›

Samy Mrena

Lääketieteen ja kirurgian tohtori
Silmäkirurgi

Katso lääkäriprofiili ›