Asiakastarina

Pirjo Lonka

Näyttelijä Pirjo Lonka lahjoitti vuosien aikana kertyneet 19 silmälasit sukulaisilleen onnistuneen linssileikkauksen jälkeen. Ystävien ja kollegojen suositukset sekä lääkärin ammattimaisuus vakuuttivat Pirjon valitsemaan Silmäsairaala Valon.

Monelle suomalaiselle teatterista ja televisiosta tuttu kasvo Pirjo Lonka koki ikänäön tekevän tuloaan nelikymppisenä, erityisesti käsikirjoituksia lukiessaan ja ristikoita tehdessään. Vaikka kaukonäkö oli aina ollut hyvä, lähellä olevat asiat vaativat suurennuslasin tai silmälasien käyttöä. Silmälaseja naiselle olikin kertynyt huima määrä, jopa 19 kappaletta.

“Olen vähän sellainen huithapeli, että hävitin jatkuvasti rillejäni ja aina piti ostaa uudet. Olin jo ihan tuskastunut tilanteeseen,” Pirjo naurahtaa.

Silmälaseista oli päästävä eroon myös työn sujuvuuden kannalta. Aina jos Pirjon roolihahmon oli luettava jotakin, piti henkilöllä olla lasit, jotta Pirjo näki lukea. Piilolinssejä Pirjo ei koskaan oppinut käyttämään, sillä ne haittasivat näyttelijän työtä. Tuoreessa Valoa Valoa Valoa -elokuvassa värilliset piilolinssit olivat kuitenkin Pirjon roolihahmoa ja tämän tytärtä yhdistävä tekijä.

“En uskaltanut itkeä piilolinssit päässä, sillä pelkäsin niiden tippuvan.”

Linssileikkaus yllätti kivuttomuudellaan

Pirjo kertoo harkinneensa linssileikkausta pitkään, mutta ajatus silmiin kajoamisesta tuntui järjenvastaiselta ja mahdollinen kipu jännitti. Kollegoiden myönteiset kokemukset ja  leikkaavan lääkärin rauhallinen ja asiantunteva suhtautuminen toimenpiteeseen rohkaisivat Pirjon linssileikkaukseen.

“Ennen leikkausta tehtiin paljon tutkimuksia, joilla varmistettiin toimenpiteen sopivuus silmilleni,” kertoo Pirjo.

Leikkaustilanne sujui rauhallisesti, mutta nopeasti ilman kivun häivää. Myös paraneminen eteni joutuisasti, vaikka Pirjo oli varautunut toipilasaikaan, jolloin näkö ei ole parhaimmillaan.

“Jo heti leikkauksen jälkeen pystyin lukemaan ihan pientäkin printtiä. Oli sellainen olo, että ihme on tapahtunut. Kaikki sujui vielä paremmin kuin olin ajatellut”.

Pirjo kokee elämänlaatunsa kohentuneen huomattavasti leikkauksen seurauksena. Erityiskiitosta Pirjo haluaa antaa Silmäsairaala Valon henkilökunnalle, joka onnistui rauhoittamaan jännittävän potilaan avoimella suhtautumisellaan.

“On tärkeää kuulla rehellinen ja realistinen arvio toimenpiteen vaikutuksista. Minulle tärkeintä oli, että leikkaava lääkäri ei lupaillut liikoja”.