Asiakastarina

TV-persoona Eva Kela

Elokuinen aamu on lämmin Eva Kelan istuessa Käpylän kodin pihamaalla, ympärillä juoksentelee yhdeksän viikon ikäinen Sissy-terrieri. Juhannuksen aikaan tehty laserleikkaus on jättänyt näyttävien kehysten myötä Kelan tavaramerkkinä olleet silmälasit hyllyyn, samalla taakse ovat jääneet myös krooninen väsymys ja päänsärky.

TV-Persoona Eva Kela oli “iloinen rillipää” kunnes kaikki muuttui, pelastus löytyi silmäleikkauksesta

“En minä laseista olisi halunnut luopua, tykkäsin persoonallisista kehyksistä ja sain niistä paljon hyvää palautetta. Ei laseista juuri haittaakaan ollut, edes kameran edessä”, Kela toteaa. Eva Kela on juontanut mm. Huvila & Huussi -ohjelmaa sekä dramaattisempaa Kadonneen jäljillä -sarjaa. Hänen muodikkaita lasejaan on ihasteltu myös niin Huomenta Suomessa kuin ruotsinkielisessä Min Morgon -aamuohjelmassakin.

Ensimmäiset lasit Kela sai ala-asteen viimeisinä vuosina, kun taululle ei enää nähnyt kunnolla. Sitten lasit jäivät ja elämään oppi hieman huonommankin näkökyvyn kanssa. Kolmekymppisenä lasit palasivat ja niistä tuli tärkeä asuste. “Kun olin Kadonneen jäljillä -sarjassa pilottimallisten silmälasien kanssa ne saivat paljon huomiota, sittemmin mallista on tullut erittäin trendikäs. Olin mahtava, iloinen rillipää, laseista tuli osa persoonaani”, Kela muistelee.

Silmälasien vaihto toi mukanaan hurjan kierteen

Pari vuotta sitten näkökyky heikkeni ja oli aika päivittää silmälasit, ratkaisuksi tulivat moniteholinssit. Monitehojen tuomat ongelmat eivät ole laajalti tiedossa, vaikka niistä mainitaan lasien hankinnan yhteydessä. “Kun silmälääkäri tarjosi ratkaisuksi monitehoja, olin käsityksessä että silmillä kestää hetki tottua niihin, vasta jälkeenpäin selvisi että komplikaatiot voivat olla paljon pahempia”, Kela selittää.

Kaikkien aivot eivät saa kiinni monitehojen vaatimasta tarpeesta tarkentaa ja kohdentaa katsetta, osalla lasien käyttö onnistuu silti, valtaosa kokee lyhyen siirtymäjakson. Viikko moniteholasien kanssa sai iloisen ja pirteän Kelan epätoivoiseksi. “Löysin itseni itkemästä, olin jatkuvasti kuin merisairas. Huomenta Suomen suora lähetys saattoi mennä kauhealla tsempillä aivan sumussa”, Kela paljastaa.

Nuori nainen oli tilanteessa, jossa elimistö kävi jatkuvaa taistelua näkemisestä, eivätkä voimat tahtoneet riittää. Oireet ehtivät kroonistua ja päänsärkyä seurasi unettomuus. Kela jaksoi urheasti kaksi vuotta, kunnes ajatus ratkaisusta tuli eteen.

Monipuolisempi leikkaus vaatii toipumista, mutta palkitsee

Kelan sisko oli käynyt leikkauksessa aiemmin, kun selvisi että tekniikalla voidaan korjata haastavampiakin ongelmia, syntyi päätös nopeasti. “Olen luottavainen ihminen, uskoin kyllä että tekniikka toimii ja porukka on osaavaa. Instrumentariumin pitkäaikaisena asiakkaana päädyin Valolle, jossa asiantutijat osasivat tutkia tilanteeni tarkkaan ja löysivät tutkimuksen yhteydessä myös silmien eriparisuutta. Tämän pohjalta päädyttiin sopivaan toimenpiteeseen. Viikon päästä meinasi kyllä taas tulla itku”, Kela myöntää.

Yksinkertaisemmissa tapauksissa näkö palautuu nopeasti ja palautuminen on helppoa. Kelan tapauksessa toipuminen vei enemmän aikaa. “Paraneminen epäilytti vielä viikko leikkauksen jälkeen. Pari ensimmäistä päivää en nähnyt mitään. Ohjeet kannattaa muuten lukea huolella, eikä niin että menee töistä meikit päässä sairaalaan ja lähtee sitten puolisokeana julkisilla apteekin kautta kotiin”, Kela opastaa.

Silmälasit ovat edelleen tervetulleet

Kaksi viikkoa myöhemmin näkö on palautunut ja oireet tiessään, kesää on vielä jäljellä, uusi koiranpentu talossa, väsymys ja päänsärky ovat poissa. Työt ovat siirtyneet kameran edestä käsikirjoittamiseen ja suunnitteluun. Television katsojat eivät ehkä enää näe pirteää juontajaa komeissa kehyksissä, silmälaseja ei kuitenkaan ole vielä haudattu. “Minulle tehtiin nollanäkö. En halunnut erityisiä korjauksia, jotka olisivat jatkon kannalta ehkä hyviä, mutta mahdollisesti taas vaatineet silmiltä tottumista. Nyt jos ikänäköä tulee niin saatan taas tarvita simälaseja, siihen olen varautunut monilla ihanilla kehyksillä”, Kela naurahtaa.